Puolanvinttikoirat ovat hyvin monipuolisia harrastus kavereita. Vinttikoiraksi niillä on yleensä suhteellisen hyvä miellyttämisenhalu sekä motivaatiota tehdä ja touhuta yhdessä omistajansa kanssa. Polskit ovat muutenkin yleensä hyvin kiintyneitä omistajaansa ja seuraavat näitä mielellään kaikkialle. Näin ollen puolanvinttikoirilla on yleisesti varsin hyvät mahdollisuudet harrastella monia erilaisia lajeja. Mitään palveluskoiria ne eivät kuitenkaan ole ja etenkin jatkuva saman toistaminen saattaa syödä nopeasti polskin motivaatiota. Muutenkin niillä ei välttämättä riitä moottoria huippu tason harrastuskoiriksi palveluskoirille tyypillisissä lajeissa, mutta omaan tahtiin harrasteluun ja hauskanpitoon polskista yleensä on lajissa kuin lajissa.

​

Luonnollisestikin juoksu lajit ovat puolanvinttikoirien mieleen. Maastojuoksua on pidetty erityisesti puolanvinttikoirille sopivana lajina ja muualla kuin Suomessa ei polskeja juuri näekään muissa harrastuksissa kuin maastojuoksussa ja siinä ne toimivatkin varsin hyvin. On vain huomattava, että puolanvinttikoirien ajotyyli ei ole tyypillisesti yhtä suoraviivainen ja suoraan kohti viehettä suuntautuva kuin esimerkiksi greyhoundeilla ja whippeteillä. Maastojuoksussa taas arvostetaan nimenomaan viehettä kohden suuntautuvaa tarkkaa ajotyyliä ja koska polskeille on tyypillistä ennemmin pyrkiä pysäyttämään saaliin eteneminen ja saartaa se, eikä vain suoraviivaisesti ajaa sitä takaa, niin polskien menestys ei välttämättä maastojuoksussa yllä ihan muiden vinttikoira rotujen tasolle.

​

Puolanvinttikoirien ajotyyli sopiikin paremmin Suomessa kehitettyyn ajuejuoksuun, jossa kolmen saman lauman koiran ajue ajaa viehettä ja arvostelussa arvostetaan nimenomaan saaliin saartamista ja koirien välistä yhteistyötä vieheen kiinni saamiseksi. Ajue on varsin uusi harrastusmuoto Suomessakin ja kilpailuja on vähän vuosittain, joten myös puolanvinttikoirien osallistumiset kyseiseen kilpailulajiin ovat jääneet varsin vähäisiksi. Kuitenkin osallistuttuaan puolanvinttikoirat ovat yleensä pärjänneet ajueessa varsin hyvin eli sitä kannattaa ehdottomasti lähteä kokeilemaan, jos yhtään vain kiinnostaa ja saa joukkueen kasaan.

​

Ratajuoksu puolestaan ei ole ollut perinteisesti puolanvinttikoirien harrastusmuoto ja ensimmäiset viralliset puolanvinttikoirien ratajuoksu lähdöt kisattiinkin vasta vuonna 2019. Suomen ensimmäisessä ratajuoksu lähdössä Turussa kilpailivat Kosmos Beryl Enchantment ”Kalla” ja Bassebastioni Bonbon ”Zooda”. Puolanvinttikoiria on kyllä käynyt treenaamassa radoilla jo vuosikymmeniä, mutta koskaan aiemmin ei olla saatu useampaa varmaa kisakoiraa radalle saman aikaisesti. Suurimpana syynä polskien näkymättömyyteen radalla on ollut puhtaasti omistajien laiskuus lähteä juoksuttamaan koiralleen kilpailukirjoja. Ratakisoihin pääsyyn vaaditaan kolme hyväksyttyä koejuoksua (soolo ja kaksi ryhmä juoksua), joten pelkästään kirjojen saaminen vaatii hiukan enemmän vaivaa kuin maastojuoksun kilpailukirjojen saaminen. Lisäksi puolanvinttikoirien tapa ajaa viehettä taktikoiden ja saartaen saattaa näyttäytyä joillain yksilöillä mielenkiintoisina kommervenkkeina kuten juoksemisella viehettä vastaan väärään suuntaan yms. Kaikista puolanvinttikoirista ei välttämättä koskaan ole radalle ja toisilla se saattaa taas vaatia huomattavaa määrää treeniä verrattuna perinteisiin ratajuoksija rotuihin kuten esimerkiksi whippettiin. Puolanvinttikoirat saattavat toisaalta myös kyllästyä jossain vaiheessa liikaan samaa toistavaan ratajuoksun treenaamiseen eli treeniä kannattaa mieluummin tehdä vähitellen ja erilaisia treenejä yhdistellen (esimerkiksi suora, kaarre ja koppi treeni), jotta koiran mielenkiinto pysyisi paremmin yllä ja näin myös into viehettä kohtaan säilyisi mahdollisimman hyvin. Loppujen lopuksi kuitenkin monista polskeista saisi kisakoiran myös radalle, jos vain omistaja viitsii nähdä vähän vaivaa sen eteen.

​

Alunperinhän puolanvinttikoirat ovat näöllään metsästäviä vinttikoiria ja niitä on käytetty erityisesti jäniksen sekä ketun metsästykseen, mutta myös isomman riistan kuten villisikojen, peurojen ja jopa susien metsästykseen. Viettiä puolanvinttikoirilla yleensä olisi kyllä metsästämiseen edelleenkin, mutta näyttely suuntautuneisuuden myötä osan koirista rakenne on jalostettu sellaiseksi, etteivät ne enää olisi kovinkaan tehokkaita metsästyskoiria oikeassa käytössä, tämä toki on hyvin linja ja suku kohtaista. Suomessa ja Puolassa on nykyään kielletty metsästäminen puolanvinttikoiran kaltaisella isolla itse saaliin tappavalla koiralla. Puolanvinttikoiraa on vuosisatoja jalostettu nimenomaan tappamaan itse saaliinsa, joten sen kouluttaminen muunlaiseen metsästykseen olisi erittäin haastavaa. Toki puolanvinttikoiran metsästystyylille ei myöskään maasto ole Suomessa kovinkaan otollinen. Puolanvinttikoirat metsästävät tyypillisesti nimenomaan näköärsykkeellä etsien saalista omistajan lähistöllä pyörien, joten niiden olisi haastavaa löytää saalista Suomen metsäisestä maastosta ja saalis pääsisi helposti myös pakoon pusikkojen kätköihin eivätkä puolanvinttikoirat yleensä etsi saalista uudestaan hajun perusteella. Puolanvinttikoiran hyvin läheistä sisarusrotua hortajta/hortayaa/chortaita käytetään edelleen aktiivisesti metsästyskäyttöön venäjällä ja niillä metsästetään hyvin samalla tavalla laajoilla pelto ja niitty alueilla, kuten puolanvinttikoirillakin on aikoinaan metsästetty. Suomessa tuollainen metsästys on kuitenkin kiellettyä rodusta riippumatta.

​

Näyttelyt kuuluvat myöskin puolanvinttikoirien perinteisiin harrastuksiin ja niissä puolanvinttikoiria eniten näkeekin. Puolanvinttikoirat ovat kokonsa puolesta näyttäviä ja hienoja koiria sekä varsin helppoja esitettäviä, joten mikseivät ne sopisi erinomaisesti myös näyttely koiriksi. Harvinaisuutensa vuoksi rotu on kuitenkin monille tuomareille vielä varsin tuntematon ja tuomarit eivät ole päässeet luomaan selkeää kuvaa siitä millaisia koiria he haluaisivat palkita, josta johtuen puolanvinttikoirien arvostelut saattavat välillä olla hyvin mielenkiintoisia. Varsinaisia rotuspesialisti tuomareita ei polskeille Suomesta löydy toistaiseksi lainkaan ja ulkomaillakin ne ovat harvassa. Ryhmäkehissä ainakaan vielä polskit eivät juuri menesty, koska ne jäävät maltillisemman mallisina yleensä näyttävämpien ja liioitellumpien rotujen kuten afgaanin- ja englanninvinttikoirien varjoon.

​

Rally-toko tuntuu olevan yleensä enemmän palveluskoira roduille mielletyistä lajeista sellainen, joka sopii yleensä hyvin myös polskin kanssa harrasteluun. Koirasta riippuen motivaatiota saattaa riittää jopa kilpailuihin asti. Treenit polskin kanssa kannattaa kuitenkin kannattaa pitää vaihtelevina, jolloin koiran mielenkiinto pysyy paremmin yllä. Myös agilitya ovat monet puolanvinttikoirat kokeilleen ja sekin tuntuu olevan polskeille sopiva laji omistajan kanssa yhdessä tekemiseen ja hauskanpitoon. Jos polskin kanssa ajattelee agilityn harrastamista niin kannattaa opettaa koiralle putken läpi menemistä jo pennusta asti, jolloin sen on se helpompi oppia, kun ei ole vielä kasvanut täyteen kokoonsa. Putki onkin usein agilityssa polskien suurin haaste, koska joitain polskeja ahtaasta putkesta läpi meneminen ahdistaa. Muut esteet polskit tuntuvat oppivan leikiten ja tuntuvat jopa nauttivan nopeatempoisesta lajista. Toki ohjaajalta vaaditaan myös nopeutta ja ennakointikykyä, että pysyy polskin vauhdissa.

​

Jäljestys ja nenänkäyttö hommat tuntuvat myös olevan polskeille oikein mieleisiä. Erilaisia nenää hyödyntäviä harrastuksia on koirille nykyään valtavasti kuten hajutunnistus tai nose work, henkilöetsintä esimerkiksi pelastuskoirana, rauniokoiratoiminta, kadonneiden lemmikkien etsintä, verijälki eli MEJÄ, peltojälki jne. Jos ohjattu tekeminen koirakoulun kurssilla tai yhdistyksen treeneissä ei houkuttele niin yksi vaihtoehto on myös vetää koiralle itse virike jälkiä metsään esimerkiksi sukkahousun sisään tonnikalaa ja vetämällä sitä narussa metsässä ja jäljestämällä sitten jälki koiran kanssa ja lopussa on tonnikalaa tai muuta herkkua palkkana. Joillain yksilöillä olen kuitenkin huomannut jäljestys harjoittelun lisäävän koiran nenän käyttöä myös vapaana ollessa eli koira lähtee herkemmin jäljestämään riistaa, kun sitä juoksutetaan vapaana esimerkiksi metsässä. Tämäkin riski siis kannattaa ottaa huomioon, kun vahvistaa koiran nenän käyttöä tarkoituksella.

​

Kaikki puolanvinttikoirat eivät välitä uimisesta, vaikka suurin osa kyllä tykkää kahlata matalahkossa ranta vedessä esimerkiksi järvissä tai ojissa. Osa sitten taas onkin varsinaisia vesipetoja ja nauttii uimisesta suuresti ja usein nämä yksilöt tykkäävät esimerkiksi hakea leluja vedestä tai uida vain omaksi huvikseen. Vesipelastukseen tai muihin vesi lajeihin polski ei siis ole ehkä kaikista tyypillisin valinta, eikä rodulla tietenkään ole myöskään vesipelastukseen kilpailu oikeuksia. Kuitenkin vettä rakastaville yksilöille vesipelastus tai muu vastaava harrastus saattaisi olla hyvinkin miellyttävä harrastus ihan koiran ja omistajan mielen virkistykseksi. Uiminen on toki myös erittäin tehokasta treeniä kisaaville koirille ja sitä kannattaa suuresti harkita, jos koira vain yhtään vettä sietää.